lauantai 21. kesäkuuta 2014

Deus Ex Machina- cossin aloitus

Hellurei! Eli näin juhannuksen kunniaksi aloitin tekemään Deus- cossiani, joka tulee Tracon 9:iin, kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin. Aloitin päästä, koska kankaita kaapuun sun muihin en ole vielä hankkinut ja pään aloitukseen tarvitsi vain pahvia, liimaa (suosittelen silti kuumaliimaa, vaikkei itselläni sitä ollut) ja sakset. Ja tässä kuvia eri vaiheista (älkää piitatko naamastani tai kuvien huonosta laadusta):





Tässä tämä "alkusotku". Tästä lähdin sitten tekemään ensimmäisenä
"kehikkoa" pääni ympäri.




Jaloissani näkyy "kehikon" ensimmäinen osa, joka siis tulee leuan
alta ja pään yli. (Kuivattelen liimaa :D)




Sitten "kehikon" toinen osa, joka menee takaraivon kohtaa ja vähän
yli kulmakarvojen. 




Ja tältä sen pitää näyttää päässä (leikkasin myöhemmin vähän 
tuolta alta tuota toista "kehikon" osaa).




Ja kuten äsken varmaan näittekin, tämän pitää olla jonkun
verran väljempi leuan alta ja otsan kohdasta.





Ja kun äsken mainitsinkin, leikkasin hieman tuolta alhaalta
tuota toista osaa.



Ja tässä vaiheessa piti lähteä mummolaan, joten älkää ihmetelkö paikan vaihdosta :D




Sitten tein siihen nuo, mitä kuvassa näkyy. (Hankala selittää, mitä
ne ovat, mutta tiedätte varmaan itsekin).








Sitten tein "leukaan" nuo reunat.








Tältä sen pitäisi näyttää nyt päässä. 









Ja sitten lopetin tältä erää ja jatkan, kun saan lisää erilaista materiaalia. Ja jokaista pientä yksityiskohtaa, mitä tuohon päähän tein, en erikseen niistä maininnut. Mutta uskon kyllä, että näette ne kuvissa. Ja jos tulee kysymyksiä tähän liittyen, niin kysykää ihmeessä ^^



Yasumin


torstai 19. kesäkuuta 2014

Otaku piknik

Heei! Eli viime viikon sunnuntaina oli Seinäjoen Sahalammella järjestetty "Seinäjoen otaku piknik". 

Lähdimme täältä Ilmajoelta Seinäjoelle taxilla n. klo 11.30 ja kanssani oli siis viisi muuta ystävääni ja Karoliinan tapasimme sitten Seinäjoella sinne päästyämme. Kävimme ensimmäisenä kaupassa ostamassa eväät, sillä tottakai jotain syötävää piknikillä pitää olla :D Minulla oli päällä siis musta morphsuittini ja lolita-hame, mutta heti Sahalammelle päästyämme kävin vaihtamassa vaatteet kuumuuden takia (loppuajan olin siis joko bikineissä, turkoosissa t-paidassa, mustissa farkkushortseissa tai hameessa).

Kävin uimassa monet kerrat ja pidimme tottakai hauskaa. Sain uusia ystäviä ja tuttavia. En tule koskaan unohtamaan tätä legendaarista piknik miittiä. Se oli yksi maailman parhaimmista päivistäni. Tässä hieman kuvia (kuvat eivät ole itse ottamiani):




























Yasumin



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Aloitus paloitus ja ensimmäinen cossi

Hellou! Eli kerronpa aluksi vähän itsestäni. Olen tälläinen pian 15-vuotias tyttö Etelä-Pohjanmaalta, joka aloittelee cosplayn harrastamista. Harrastan tällä hetkellä partiota, näyttelemistä ja piirtelemistä. Pidän myös japanilaisesta kulttuurista, kuten pukeutumisesta, ruuasta, animesta ja mangasta. Käyn coneissa, mutta en vielä yhdessäkään conissa ole ollut cossi päälläni (koska sellaista ei _vielä_ ole). 

Cossit aion tehdä itse, enkä osta "valmiina", (peruukit tai muu sellainen tilpehööri on eri asia) vaikka ompelutaitoni eivät ole ihan täydelliset, ehh... Ensimmäinen cossini tulee olemaan Mirai Nikkistä tuttu Deus Ex Machina. Se saattaa olla hieman haastava näin aloittelevalle cossaajalle, mutta kyllä siitä selvitään kunnialla. Tuo Deuksen face voi olla vähän astetta enemmän haastavampi, mutta siihen olen löytänyt täydelliset ohjeet. Cossi tulee Tracon 9:iin ja sen teon aloitan tässä lähiaikoina ja teen postauksia sen eri vaiheista. 



Deus Ex Machina kaikessa komeudessaan
  

Ja unohtuikin sanoa, että blogissani kerron siis cossieni tekemisestä ja ihan yleisestikin elämästäni ja tekemisistäni. Ja jos yhtään näyttää tämä blogi kiinnostavan, niin liity ihmeessä lukijaksi


Yasumin